LAFKA 75 VUOTTA

Lisää historiastamme ja käsikirjansidonnasta viime vuosisadalta tähän päivään kirjassa.

LAFKA 75 vuotta. Saatavana meiltä hintaan 25,- + postituskulut. 

Kirjansidontaa käsityönä jo 85 vuoden ajan

Kalle Hermanninpoika Jokinen syntyi 14.2.1874 Jok’haaran talon Pienenmäen torpassa, Uuraisilla, missä hän myös vietti lapsuutensa. Hänen vanhempansa olivat Herman Matinpoika Jokinen ja  Wilhelmiina Gabrielintytär Henriksson. Nuoruudessaan Kalle oli paimenena sekä renkipoikana, kunnes muutti Jyväskylän kaupunkiin 1890 ja pääsi kirjansitojamestari Aapeli Pellikan oppipojaksi. Oppi-isänsä antamasta todistuksesta ilmenee, että nuorukainen Kalle Jokinen oli tullut kirjansitojan oppiin 18. päivänä tammikuuta 1890. Neljän ja puolen vuoden kuluttua, tarkemmin 31.7.1894, hän sai mestari Pellikalta seuraavanlaisen todistuksen: ”Itsensä käyttänyt kaikin puolin siivosti ja nuhteettomasti sekä edistynyt työssään kiitettävästi, josta tämä nyt todistukseksi hänelle annetaan.” Kalle jatkoi työtään Aapeli Pellikan liikkeessä kisällinä ja sai uuden todistuksen lokakuun 15. päivänä 1894, jossa edellä mainitun lisäksi kerrotaan, että ” hän on toimittanut työnsä taidolla ja ahkeruudella ja on nyt vapaa minun palveluksestani”.

Tämän jälkeen Kalle lähti Helsinkiin. Nukuttuaan ensimmäisen yönsä Pelastusarmeijan yömajassa Pursimiehenkadun kulmatalossa hän astui Kirjansitomo Julius Lindforsin palvelukseen 18.10.1894 kirjansitojasällinä. Sitomossa oli kolme kisälliä. Lindforsit olivat herrasväkeä, jotka eivät juuri seurustelleet kisällien kanssa. Työaika oli aamuseitsemästä iltakahdeksaan ja päivällä oli tunnin ruokatauko. Palkka oli 1:20 mk päivältä. Puolen vuoden kuluttua hän pääsi kirjansitojamestari Algot Laurentin palvelukseen, jossa hän viihtyi hyvin ja oli siellä yhteensä lähes 17 vuotta saaden hyvät todistukset ja joista viimeisimmässä häntä nimitetään kirjansitojaksi ja hänen kerrotaan toimineen kultaajana. (Hänen poikansa Elis ja Väinö olivat myös myöhemmin pappa Laurentin opissa.)  Kalle oli vielä muutamassa sitomossa ennen kuin 5.6.1928 perusti oman perheyrityksen Kirjansitomo V. & K. Jokisen vanhemman poikansa Väinön kanssa. Väinö oli jo aloittanut itsenäisenä sitojana 1920-luvun lopussa Helsingissä Ullanlinnankadulla.
Kallelle myönnettiin kirjansitojamestarin arvo 13.12.1949. Lafkassa hän toimi 43 vuotta aina kuolemaansa saakka 13.12.1960.  Eli hänen kirjansidontataipaleensa kesti kaikkiaan 70 vuotta – tehden siis töitä 86-vuotiaaksi saakka. Virallisten työpaikkojensa lisäksi hän teki sidontatöitä sellaisille kirjoille, joita ei saanut kuljettaa pankista ulos, vaan työ oli suoritettava iltaisin ja pyhäisin pankin tiloissa.

Kalle Jokisen pojat, Elis ja Väinö, seurasivat isäänsä tämän ammattiin ja Väinö olikin mukana perustamassa ”Lafkaa” joksi sitomoamme nimitämme. Elis työskenteli vielä tuolloin Jyväskylässä Gummeruksen palveluksessa. Lafkalla ei ollut vielä alussa mahdollisuutta elättää molempia poikia, mutta tarkoitus oli, että Elis olisi myöhemmin tullut mukaan toimintaan. 1930-luvun lama iski kuitenkin varsin pahoin alkutaipaleella olevaan yritykseemme kuten koko Suomen teollisuuteen ja alkoi valtava työttömyys kaikilla aloilla. Elis toimi tuolloin Yhteiskirjapainon kirjansitomossa kultaajana. Kultaajat olivat aina olleet parhaiten palkattuja ammattimiehiä, joten kun yhtiöstä piti vähentää väkeä, aloitettiin se Elis Jokisesta. Irtisanomista perusteltiin vielä sillä, että ”onhan isällänne ja veljellänne oma kirjansitomo”. Elis osallistuikin Lafkan töihin aina kun lisäapua tarvittiin. Vähitellen lama alkoi helpottaa ja Lafkankin tiloja laajennettiin. Marraskuussa 1939 syttynyt talvisota sotki kuitenkin nämä suunnitelmat. Talvisota pysäytti Lafkan toiminnan hetkeksi. Väinö kaatui 25.2.1940 Pitkässä rannassa. Kalle hoiti Lafkaa tämän jälkeen. Elis siirtyi vuonna 1942 kirjansitomomestariksi Oy Weilin & Göösin kirjansitomoon ja myöhemmin tämän sisaryhtiöön Oy Paragon Ab:n. Elis osallistui tarvittaessa iltaisin Lafkan töihin yhdessä kirjansitojavaimonsa Hertan kanssa.

Sodan jälkeen 40-luvun alussa oli pula työmateriaaleista ja -aineista. Kun sitten useista Yliopiston sekä valtion eri laitoksista tuli paljon tilauksia kirjojen sidonnasta, niin jouduimme tekemään useita anomuksia kansanhuoltolautakunnalle, jotta saisimme erikoisostoluvan mm. kananmunien, vehnäjauhojen ym. ostamista varten. Näitä em. aineita tarvitsimme liisterin tekemiseen sekä kirjan sivun reunojen kultaamiseen. Nämä luvat myös saimme ja pääsimme jälleen jatkamaan kirjojen sitomista.

2.12.1945 Elis siirtyi Lafkan osakkaaksi ja näin hänestä tuli kokopäiväinen työntekijä aina kuolemaansa saakka 1960. Tämän lisäksi hän oli Helsingin kaupungin kirjapainokoulussa osavuotisena kirjansidontakurssin opettajana.
1960-luvun alku oli suurten muutosten aikaa. Alkuvuodesta 1960 Kalle Jokisen voimat ehtyivät ja hän joutui sairaalaan, jossa myöskin menehtyi. Saman vuoden elokuussa Elis menehtyi aivokalvontulehdukseen. Lafkan osakkaaksi tuli silloin Eliksen leski Herta Jokinen ja heidän poikansa Olavi Jokinen, joka työskenteli silloin toisaalla. Alkoi uuden työnjohtajan etsiminen ja löydettiin kirjansitoja Toivo Salo, joka oli ollut Eliksen oppilaana Helsingin kirjapainokoulussa sekä Lafkassa iltaisin hankkimassa lisätietoja kirjansidonnasta. Hänestä tuli Lafkan osakas ja kolmas yhtiömies. Myöhemmin hän suoritti myös kirjansitojamestarin tutkinnon. Lafkalla oli hyvä maine taitavan työn suorittajana sekä uskollinen ja laaja asiakaskunta. Taloudellinen asema oli vakaa ja henkilökunta osaavaa. Oli siis turvallista aloittaa uusi aikakausi Lafkan historiassa.

1970-luvun alussa siirryttiin 40-tuntiseen viikkotyöaikaan, jolloin lauantaista tuli lepopäivä ja myös meillä pidettiin ovet tällöin kiinni vaikkakin alkuaikoina niitä vielä avattiin melko usein. Valot sytytettiin Lafkassa jo kello 6 ja sammutettiin vasta kello 19-20. 1977 Herta Jokinen sairastui ja hänen tilalleen tuli Olavi Jokisen vaimo Varpu. Vuonna 1980 Olavi Jokinen tuli kokopäiväiseksi ”lafkalaiseksi”.

Vuosisadan loppu sujui kolmannen sukupolven hoidossa ja töitä riitti hyvin

2000-luvun alussa alkoi 75-vuotisjuhlien valmistelu ja samaan aikaan Olavi Jokinen kirjoitti Lafkan historiikin. Samoin todettiin, että Lafkankin on aika hieman ”modernisoitua” ja vuonna 2003 teimme ensimmäiset nettisivumme. Vuonna 2007 Lafkan toimintaan tuli mukaan neljäs sukupolvi, kun Vesa Jokinen siirtyi edellisestä työpaikastaan kokopäiväiseksi ”lafkalaiseksi” ja yrityksen osakkaaksi. Hän oli ollut mukana lafkan toiminnassa laskuttajana jo usean vuosikymmenen ajan, joten hänellä oli tuntumaa siitä mitä Lafkassa tapahtuu.

2010-luku alkoi ikävissä merkeissä. Yli 30 vuotta Lafkan toiminnassa mukana ollut Olavi Jokinen sairastui ja joutui sairaalaan vuonna 2011. Myös hänen vaimonsa Varpu Jokinen, joka oli myös ollut yli 30-vuotta töissä Lafkassa, sairastui samana vuonna ja menehtyi syksyllä. Tällöin Vesan vaimo Tuija Jokinen siirtyi myös lafkalaiseksi. Olimme jo vuosien ajan etsineet enemmän tai vähemmän aktiivisesti uutta kirjansitojaa sitomoomme oppisopimusoppilaaksi. Vuoden 2011 syksyllä sitomoomme astui nuori mies Tomi Lappalainen ostamaan taittoluuta, jota hän tarvitsi opiskellessaan konservaattoriksi Metropoliassa. Ostosreissusta muodostui samalla työhaastattelu, sillä muutaman viikon kuluttua hän oli jo Lafkassa oppisopimuskoulutuksessa. Nyt kahden vuoden kuluttua hän on valmistunut kirjansitojaksi, ryhtynyt Lafkan osakkaaksi ja aloittanut kirjansitojamestarin opinnot mestari Toivo Salon ohjauksessa.

Hyvien työntekijöiden ja uskollisen asiakaskuntamme avulla katsomme luottavaisesti tulevaisuuteen. Vuonna 2013 täytämme jo 85 vuotta ja koko sen ajan olemme toimineet samoissa tiloissa Helsingin Ullanlinnassa Tarkk’ampujankadulla. Kuten huomaat, Lafka on ollut monien vuosien ajan pienehkö perheyritys ja sellaisena me haluamme sen pitääkin!
Sanotaan, että kirjansitojilla oli ”suurempi rakkaus kirjoihin kuin rahaan”, Lafkan historian perusteella voi kyllä sanoa, että tämä väite pitää paikkansa!
Kiitos että jaksoit tutustua Lafkaan ja lafkan väkeen. Tervetuloa käymään luonamme!

Ota yhteyttä!